17.05.2018

Jartekin panostus kuivaamoautomaation kehittämiseen on jatkunut tuloksellisesti

Kevään 2018 aikana Jartek on modernisoinnut jälleen tuloksellisesti sahatavarakuivaukseen käytettävien kuljettimilla varustettujen kamarikuivaamoiden ryhmän, jossa on useamman toimittajan kuivaamotekniikkaa.

Nyt modernisointikohteena oli Tiaisen Saha Oy:n kamarikuivaamot Savitaipaleella.

Toimitus perustui Jartekin omaan Wintek-kuivaamo-ohjaukseen kuten kaikki Jartekin kuivaamotoimitukset perustuvat.

Jartekin toimitukseen sisältyi Wintek-kuivaamo-ohjauksen lisäksi uudet Siemens S 7 logiikat muistinvarmistuksella, logiikoihin liittyvät tarvittavat ala-asemat ja olosuhdemittauksen tarvitsemat anturimuutokset antureineen.

Lisäksi Jartekin tapaan toimitukseen sisältyi kaikkien toimitettujen kokonaisuuksien asennus ja modifiointi kyseisen asiakkaan tarpeisiin.

Kyseisellä toimituskombinaatiolla pyrittiin parantamaan kuivausprosessin luotettavuutta, ohjausta sekä valvontaa ja näissä tavoitteissa onnistuttiin erinomaisesti. Toimituksella toteutettu kuivausprosessin seuranta, sen tulosten arviointi sekä ennakoitavuus ovat aivan uudella tasolla aikaisempaan toimintamalliin verrattuna.

Lisäksi modernisoinnilla mahdollistettiin kuivaamotoimintojen etävalvonta. Etävalvonnan sujuvuuden ja luotettavuuden merkitys tulee korostumaan jo lähitulevaisuudessa prosessien toimiessa yhä pienemmällä henkilömäärällä.

Tiaisen Saha Oy:llä olevan vuosikymmenten osaamisen ansiosta itse laitteiston käyttöönotto koulutuksineen oli ammattitaitoista ja sujuvaa. Asiakkaan osaamisperustan johdosta suoritettu laitteiston modernisointi johtanee parantuneen käytettävyyden lisäksi kuivauskapasiteetin nousuun useammankin osa-alueen summana.

Jartek Invest Oy kiittää Tiaisen Saha Oy henkilökuntaa ja erityisesti toimitusjohtaja Tero Tiaista hyvästä yhteistyöstä projektin aikana.

Jartek Invest Oy jatkaa kuivaamoautomaation kehitystä ja kehityksen seuraavat askeleet ovat jo käytössä Jartekin toimittamien lämpökäsittelylaitosten ohjauksissa asiakkaillamme jotka ovat johtavia Termowood® tuotemerkin mukaisen lämpöpuun valmistajia.

Näistä uutisoimme erikseen.

 

Lisätietoja Jartekin kuivaamoautomaatiosta

sales@jartek.fi

heikki.nurminen@jartek.fi

kari.puustinen@jartek.fi